top of page

Moikka

 

Olen Olia Vahtola, kahden pojan äiti, vaimo ja yrittäjä. 

 

Synnyin Neuvostoliitossa vuonna 1983 ja olen muuttanut Suomeen vuonna 1993.

Heti Suomeen muutettuani aloitin sirkusharrastuksen. Esiinnyin muutaman vuoden Helsingin kaduilla ja kauppakeskuksissa viihdyttämässä ihmisiä oman sirkusryhmän kanssa.

 

 

Sirkusharrastus muuttui vakavammaksi vuosien myötä ja lähdin opiskelemaan sirkusta ulkomaille.

Erikoistuin käsilläseisontaan, lattia-akrobatiaan ja pariakrobatiaan.


• Ecole Nationale du cirque,  Chattellerault/ Ranska 2003-2004
• Cirkuspiloterna, Tukholma/ Ruotsi 2004-2005
• Kiev National school of circus and variety arts, Ukraina huhti-toukokuu 2006

 

 

Ensimmäisen lapsen synnyttyä 2009 en nähnyt itseäni enää sirkustaiteilijana, joka esiintyisi ympäri maailmaa. Joten aloin miettimään mitä tekisin elämälläni.

 

Yksi kaveri ehdotti, että pitäisin omat sirkusryhmät. Silloin lamppu syttyi ja päätin perustaa oman sirkuskoulun.

Aloitin kahdella ryhmällä. Yksi lapsille ja toinen oli aikuisille, opetin heille akrobatiaa ja sirkusta Tikkurilan uimahallilla.

 

Näin syntyi sirkuskoulu Perhosvoltti vuonna 2013 joka muuttui osakeyhtöksi vuonna 2015 ja nimeksi tuli Perhosvoltti Circus Arts. 

Perhosvoltti Circus Arts toimii tällä hetkellä Helsingin Suutarilassa ja toivomme että lähivuosina saisimme isomman harjoittelusalin joissa voisimme jatkaa harjoituksia.

Perhosvoltissa harjoittelee vuosittain n. 600 oppilasta.

 

 

Työkokemusta esiintyjänä minulla on kertynyt tv-ohjelmista ja esiintymislavoilta, alla listattuna isoimmat keikat:

 

  • Familon tv-mainos, 1999

  • Tanssiteatteri Hurjaruuth,Talvisirkus Lumous, 1999-2000 

  • Kansallisooppera,Trubaduuri (trapetsi), Helsinki 2002

  • Grand Casino, Helsinki 2006

  • Talent Suomi-tv-ohjelma 2006

  • MTV3 50v illallisgaala, Helsinki messukeskus 2006

  • Yksityistilaisuudet (mm. Hotelli Crowne Plaza, Helsinki 2006-2008)

  • esityksiä Circus Khaoomin kanssa Norjassa,2006-2007

  • Tanssiteatteri Hurjaruuth,Talvisirkus Poro 2007-2008

  • Suomen Hauskin Tavis- ohjelma 2/2018

  • Stunttityö, Advokaten -rikossarja 8/2019

  • Ennätystehdas- ohjelma 10/2019

  • Sirkusopetusta 2000-

 

 

Opetan sirkuskoulussani päätoimisesti lapsia ja aikuisia. Tunneillamme on aina laadukasta ja turvallista opetusta. 

Keskitymme kehittämään lasten motoriikkaa pienestä pitäen ja vahvistamaan heidän itsetuntoa. Myös opetamme lapselle sinnikkyyttä ja vahvistamme heitä liikunnan kautta niin henkisesti kuin myös fyysisesti.

Mikäli olet kiinnostunut yksityistunnista lue lisää täältä 

​Voit myös täyttää ilmoittautumislomakkeen niin otamme sinuun yhteyttä.

 

Oliavee.JPG

Liity postituslistallemme!

Lähetämme vain asiaa!

© 2022 All rights reserved by Perhosvoltti Circus Arts

bottom of page